Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Lahjarasioita tuotepakkauksista

Olen säästänyt meille vuosien varrella kotiutuneiden mobiililaitteiden tukevat pahvikotelot. Ideanani on jo pidemmän aikaa ollut kokeilla decoupage-tekniikkaa niiden koristeluun. Ostin joskus alennusmyynnistä erittäin ohuita kahviserviettejä ihan tätä varten. Decoupage-lakan ostin kirjakaupasta tänä syksynä.

Laatikoiden lähtötilanne oli tämä:

Maalasin ensin laatikoiden kuvat ja tekstit piiloon akryyliväreillä. Jouduin maalaamaan pariinkin kertaan, jotta värikkäät kuvat peittyivät riittävästi.

Sitten vaan aloin harjoitella serviettien kiinnitystä lakan avulla. Olin jo visioinut mikä servietti tulee mihinkin laatikkoon. 12-vuotias esikoiseni innostui auttamaan vihreän laatikon pohjaosassa. Isoimman laatikon päällystäminen olikin kaikkein vaikeinta. Ilokseni huomasin, että ohuen servietin valitseminen oli fiksua: laatikoiden pohjat ja kannet menivät ongelmitta sisäkkäin vielä päällystyksen jälkeenkin.




keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Varjoteatteria



Spontaani varjoteatteriesitys syntyi viikonloppuna sukulaistytön kyläillessä meillä. Hahmot on piirretty valkoisella puuvärillä mustalle kartongille, leikattu irti ja kiinnitetty teipillä varrastikkuihin. Valkoinen lakana kiinnitettiin nastoilla oviaukkoon ja taakse asennettiin spottilamppu.


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Askartelusynttärit

Kuopukseni halusi pitää askarteluteemaiset 10-vuotissynttärit. Kävimme Sinellissä, josta tyttö löysi keveitä muovinaamareita, joita on helppo koristella akryylivärein maalaten ja "timantteja" liimaten. Tämä osoittautui hyväksi valinnaksi, koska maalaaminen oli synttärivieraista tosi hauskaa. 

Mustalla alustalla odottavat valkoiset, ilmeettömät naamiot herättivät lapsissa kauhunaamari-ideoita  ja suuresta osasta naamioita tuli mustia ja kauhutyylisiä. Kaikki kutsutut eivät päässeet tulemaan ja pisimpään viihtyneet vieraat saivat maalata vielä toiset naamiot. Niistä tuli jo paljon värikkäämpiä tapauksia. Naamiotouhun kruunasi juoksentelu ulkona itse maalatut naamiot päällä.

 

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Fimo-askartelua

Meillä on ollut aikaisemmin Cernit-massaa, jonka rakenteesta emme ole erityisemmin pitäneet. Nyt vihdoin kokeilimme lasten kanssa Fimoa ja siitähän oli tosi hauska muotoilla pieniä herkullisia korun osia. 

Inspiraatiota haimme YouTubesta (hakusanalla "Fimo tutorial":
 
Englanninlakuihin inspiraatio tuli Elvarilta, josta olemmekin aikaisemmin joitain herkullisia koruja hankkineet.

tiistai 31. joulukuuta 2013

Kepparijuttuja

 
Kuopus sai joulupukilta toivomansa kirjan "Keppihevosten varusteet". Siinä on kivoja ohjeita keppareiden suitsiin, satuloihin ynnä muihin varusteisiin. Vaarin kanssa kuopus tekikin jo nahkaiset suitset vanhoista vöistä ja rautalangasta.
 
Aikaisemmin syksyllä kuopuksen kaveri oli meillä ompelemassa ja hän valmisti itse suunnittelemansa keppikamelin. Kankaat ovat jämiä keppihevosen ja pupuasujen ompeluista. Silmä ja kuonon musta kärki on liimattu askarteluhuovasta. Karvaisemmat osat lapsi osittain liimasi ja osittain ompeli. Vanut on otettu vanhoista tyynyistä.
 
Näiden kuvien myötä toivotan sinulle mukavia vuoden viimeisiä tunteja sekä onnea ja iloa tulevalle vuodelle! Toivottavasti käyt täällä myös ensi vuonna.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Huovuttelua

 
Olemme lasten kanssa tehneet pieniä huovutushommia pitkin viikkoa. Nämä ovat syntyneet erilaisten muottien avulla märkähuovutuksena. Muotteina käytimme sydämenmuotoista tuikkukuppia, kahdeksankulmaista pientä lasista tuhkakuppia (löytö kirpparilta), piparkakkumuottia ja sydämen muotoista lautasta.
 
 
Huovuttamiseen tarvitaan erivärisiä huovutusvilloja, muotti (piparimuotille tarvitaan syvä aluslautanen), mäntysuopaliuosta ja lämmintä vettä. Ensin laitellaan muotti täyteen huovutusvilloja pieninä suikaleina ristiin rastiin. Villaa pitää olla niin paljon, että se pursuaa jo muotin reunojen yli. Tämän jälkeen villojen päälle kaadetaan lämmintä vettä (käytimme niin kuumaa, kun kraanasta tuli ja se hiljalleen jäähtyi työskennellessä) ja mäntysuopaliuosta.
 
Sitten vaan huovutellaan ensin sormilla painellen. Huovutettavan muodon pinnan tuntuessa jo jämäkältä voi alkaa huovuttamaan hankaamalla eestaas sormilla. Välillä kannattaa kääntää huovutettava muoto ylösalaisin, jotta myös takapuoli huovuttuu. Viilentynyt vesi kaadetaan silloin tällöin pois ja tilalle kaadetaan lisää lämmintä vettä sekä lisätään mäntysuopaliuosta. Tekemistä helpottaa, jos laittaa lämmintä vettä suureen kannuun työskentelypöydälle ja varaa viereen poistovesiastian. Näin ei tarvitse kulkea vesipisteen luona vähän väliä.
 
 
Kun muoto on selvästi huovuttunut, eli pysyy tiiviisti muodossaan, sitä voi huuhdella vuoroin kylmässä ja vuoroin lämpimässä vedessä kraanan alla. Tällöin saippua huuhtoutuu pois ja villa vanuttuu: muodosta tulee tiiviimpi. Lopuksi puristellaan liiat vedet pois ja koristellaan valinnaisella tavalla. Heijastimen tein askartelukaupasta hankitulla silittäen liimautuvalla heijastinkalvolla. Tämä kannattaa tehdä vasta sitten, kun huopa on täysin kuiva. Kuivuminen voi viedä parikin päivää.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Mehupillihimmeleitä


Olen suunnitellut mehupillihimmeleiden tekoa jo pidemmän aikaa, mutta nyt vasta sain aikaiseksi, kun Kotivinkin joululehdessä oli erittäin selkeä kuvallinen ohje. Tein ensin itse punaisen himmelin puolikkaista mehupilleistä. Kuopus teki sitten ohjauksellani keltaisen (ja kylässä ollut kuopuksen kaveri vihreän, mutta siitä ei ole kuvaa). Esikoinen teki sinisen himmelin mehupillin neljäsosista.
 
Lopuksi esikoinen teki vielä himmelikorvikset.



Olisi hauska kokeilla ison himmelirakennelman tekemistä, mutta ongelmaksi tulisi sen säilyttäminen. Mihin sen ensinnäkin ripustaisin täällä pienessä kerrostaloneliössä?

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukortit


Tänä vuonna teimme joulukortit lasten kanssa sabloonatekniikalla. Lapset piirsivät jouluisia kuva-aiheita laminointikalvolle vedenkestävällä tussilla. Leikeltiin kuvat sablooniksi ja töpöteltiin kuvat korttipohjille akryylivärein.



 
Hieman epäonnistuneita töpöttelyjä voi jatkaa mustalla tussilla. Tämä päätyi postitettavaksi kasvissyöjälle:
 


lauantai 29. joulukuuta 2012

Itse tehtyjä kynttilöitä

Viimeisellä viikolla ennen joulua teimme lasten kanssa kynttilöitä. Hain askartelukaupasta valmista kynttilämassaa, sopivaa sydänlankaa ja kahta kynttiläväriä. Olimme keräilleet talteen pari viikkoa tyhjiä vessapaperirullia tätä varten.

Tältä muottimme näyttivät ennen kynttilämassan kaatoa. Pohja on teipattu tiukasti maalarinteipillä ja toinen sydänlangan pää on pujotettu muotin ulkopuolelle pienestä reijästä ja teipattu tiukasti paikoilleen.

Maalarinteippi irtoili steariinin ja parafiinin vaikutuksesta ja kynttilämassa valui enemmän ja vähemmän muotin alareunasta ulos. Muistaakseni viimeksi kynttilöitä tällä tavoin tehdessäni (n. 15 vuotta sitten) käytin maalarinteipin sijaan ilmastointiteippiä. Paperinen, kostuttamalla kiinni tarttuva liimanauha voisi myös toimia.
 
Sekoittelimme erilaisia variaatioita sinisestä ja punaisesta kynttiläväristä ja teimme sattumanvaraisia kerroksia. Kynttilät onnistuivat hyvin. Niitä annettiin opettajille ja sukulaisille joululahjoiksi. Alla olevassa kuvassa näkyvät 8-vuotiaan kuopuksen opettajan ja avustajan lahjat hauskoine pakettikortteineen. (Sellofaani on kyllä ihan kamalaa, mutta tässä käytössä melko kätevää.)


lauantai 29. lokakuuta 2011

Synttäriaskartelua






Eskoisen piti saada 9-vuotissyttäreilleen jotain erityistä. Suunnittelin synttäreitä taidemuseossa ynnä muuta kultturellia ja kehittävää, valmista synttäripakettia. Hinta alkoi hirvittää ja myös se, että synttärivieraiden pitäisi matkustaa juhliin hankalasti. Niinpä päädyttiin kotisynttäreihin (muunlaisia meillä ei ole ikinä vielä ollutkaan).

Ensin synttärivieraat puettiin jätesäkeistä leikattuihin suoja-asuihin ja sitten maalattiin keittiönpöydän ääressä valmiita pahvinaamioita akryyliväreillä. Lopuksi halukkaat koristelivat naamionsa paljetein. Yläkuvissa on ensin synttärisankarin ja sitten pikkusiskon tekemä naamio. Naamiot, maalit ja paljetit hankin Sinellistä ja Tiimarista. Pensseleitä löytyi omasta takaa. Lopuksi naamioita testattiin pikkusiskon huoneeseen rakennetussa diskossa.

Naamioista tuli todella upeita! Kuvasin jokaisen synttärivieraan naamioineen, mutta en tietenkään voi julkaista kuvia täällä. Suosittelen tätä synttärikonseptia muillekin! Hauskaa oli! Kaiken ehti tehdä kahden tunnin synttäreillä, joskin meidän juhlat venähtivät reilusti yliajalle, kun vieraat innostuivat tanssimaan ja leikkimään diskossa.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Hiiripaita

Ekaluokkalainen kuopukseni painoi paitaansa itse piirtämänsä hiiren. Yksityiskohdat hän teki maalaten. Hiiri peittää erästä kestotahraa, jonka olemassaolo sai minut ylipäätään hankkimaan kankaanpainovärejä kotiin. Tämäkin paita on ollut valmis jo pitkään, mutta se on odotellut muita paitoja, joita lapset innostuivat painamaan. Mutta niinhän tässä taas kävi, että syksyn kiireet veivät mennessään ja loput paidat ovat edelleen kesken. Niistä sitten lisää, kun sen aika koittaa!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Toinen tennaripaita

Tennariaihe (vai onko tämä sittenkin koristossu?) on minusta niin hauskan  näköinen, että piti painaa (lue: töpöttää) se toiseenkin paitaan ja eri väreissä. Tässä on käytetty valkoisen painamiseen samaa sabloonaa kuin edellisessä paidassa, mutta keltainen on painettu toisella sabloonalla. Edellisen paidan kohdalla kävi niin, että annoin valkoisen painovärin kuivua ennen toisen värin painamista. Ensimmäiseksi painettu väri olikin kutistunut kuivuessaan niin, että alkuperäinen sabloona oli liian iso. Piti tehdä uusi. Tämän toisen paidan kohdalla painoin värit heti perään. Onnistui ihan hyvin näinkin. Jos näitä enemmän rupeaisi tehtailemaan, pitäisi hankkia kyllä seula tykötarpeineen.

Ps. Näistä painokuvistani innostuneena kävin eilen sovittelemassa vastaavia tossuja kenkäkaupassa ja muistin taas miksi minulla ei ole sellaisia: hirveät lättänät jalassa! Mutta hauskan näköiset kuvissa!



perjantai 2. syyskuuta 2011

Toinen T-paidan piristys

Kesällä tuli ostettua alennusmyynnistä pari tylsää T-paitaa, kun halvalla sai. Kyllä olen tätä käyttänyt, mutta vasta sitten, kun iloisemmat paidat ovat likaisena. Nyt tätätkin tulee varmasti käytettyä enemmän. Tennareita en omista, mutta inspiraatiota taisin saada Eurokankaasta ostamastani kangaspalasta. Tennarikuvan nappasin netistä, poistin ylimääräiset jutut kuvankäsittelyohjelmassa ja säädin kontrastin lähes maksimiin. Tein kaksi eri sabloonaa kalvolle ja ensin töpöttelin  valkoisen värin. Saumakuvioinnin tein pienellä siveltimellä - yksinkertaistin hieman. Nyt puuttuu enää ne oikeat tennarit.. harvoin minulle tulee mitään vaatepakkomielteitä, mutta nyt kyllä huvittaisi sellaiset hankkia jossain iloisessa värissä.



torstai 1. syyskuuta 2011

Tylsän T-paidan piristys

Olen omistanut tämän T-paidan jo vuosia, mutta aina se jää kaappiin makaamaan ja kelpaa korkeintaan lenkki- tai jumppapaidaksi (niihinkin viimeisten joukossa). Nappaan päälleni pääsääntöisesti paitoja, jotka ovat iloisen värisiä tai niissä on joku juju. Kaapissani lojuu muitakin ehjiä ja sopivan kokoisia vaatteita, joita ei vaan tule käytettyä. Nyt projektinani on muuntaa olemassa olevat vaatteet käyttökelpoisiksi sen sijaan, että ostaisin niiden tilalle uusia. Niinpä ostin kangasvärejä (mahdollisimman helppokäyttöisiä, valmiiksi sekoitettuja sävyjä) ja aloin töpötellä.

Töpöttelin sydänparit silmämääräisesti sommitellen. Turkoosin jälkeen näytti vähän kaljulta ja lisäsin vielä vihreät sydämet.

Nyt tämä on hauska ja kaiken lisäksi se sopii hienosti kesällä ompelemaani hameeseen! Yleensä hameeni eivät mätsää paitoihin ja päinvastoin, kun en oikein ajattele yhtenäisiä asukokonaisuuksia vaatteita ostaessani. Lapsetkin innostuivat painamaan kuvia T-paitoihinsa. Niistä lisää kunhan pääsen ostamaan puuttuvaa väriä askartelukauppaan.  


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Syyskoruja

Joka asuun pitää olla sopivan värinen iloinen koru. Sini- ja vihersävyt puuttuivat vielä. Kävin Sinellissä puuhelmiostoksilla ja nämä syntyivät hujauksessa.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kierrätystipu


Virpomalla tienatun yllätysmunan muovinen sisus sai uuden olomuodon 8-vuotiaan tipuaskartelussa. Siivet ovat silkkipaperia, pääpallo synttärilahjaksi tulleesta askartelusetistä ja piipputrasselit ja höyhen vanhoista pääsiäisaskartelumateriaaleista. Kiinnityksiin tarvittiin vain teippiä, pyrstö on työnnetty rasian sisään.

Kuopus askarteli tipun itse valitsemiensa ja istuttamiensa orvokkien seuraksi. Tipu on pyöritelty piipputrasselista ja silmät on leikattu mustasta paperista.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...