Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikuisten vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikuisten vaatteet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Lomavaatteita uudella saumurilla

 Sain 40-vuotislahjaksi saumurin ja saumuroinnin helppoudesta innostuneena tein superhelppoja kesävaatteita lomamatkaa varten. 11-vuotias valitsi itselleen Eurokankaan palalaarista iloisen pallotrikoon ja halusi siitä rantamekon. Taitoin kankaan kaksin kerroin ja pyysin tyttöä tuomaan malliksi jonkun sopivan väljän T-paitansa. Saksin kankaasta summittaisesti T-paidan levyiset, mutta huomattavasti pidemmät kappaleet siten, että hihat ovat osa etu- ja takakappaleita. Saumuroin kappaleet yhteen, muotoilin kaula-aukon lapsen kanssa sovittaen ja saumuroin siihen resorimaisen suikaleen kaksinkertaisesta kankaasta. Mittailimme yhdessä sopivan kireyden vyötarökuminauhalle, ompelin sen lenkiksi, merkkasin kuminauhan paikan siten, että lapsi nosti kätensä ylös ja kuminauha tuli kohtaan, joka sijoittui tuolloin vyötärön kohdalle. Kuminauhakuja tuli siten, että käänsin mekon kaksin kerroin ja ompelin nurjalta ompelukoneella siten, että kuminauhalenkki jäi kankaan sisään piiloon. Sitten vaan helma ja hinansuut ompelukoneen joustinompeleella (mikä tuntuu saumurin jälkeen varsinaiselta junnaamiselta).

Kaivoin kaapista n. 15 vuotta säilömäni ohuen trikookankaan ja tein hameen Suuren käsityölehden nro 5-6/2011 helppokaavalla. Ps., jos meinaat tehdä tämän hameen, tee pienempi koko kuin mitä mittataulukon perusteella pitäisi. Tämä oli nopea ja erittäin helppo ommella (lukuun ottamatta helman ompelemista ompelukoneella) ja tämä on äärettömän mukava päällä.


torstai 1. elokuuta 2013

Huivi

 
Kesäpaitakangasta jäi jäljelle juuri sen verran, että se riitti huiviksi. Kangas on mainiota huivikangasta: laskeutuu, asettuu, soljuu ja tuntuu tosi mukavalta ihoa vasten.
 
 
Ompelin huivin kaksinkertaiseksi pötköksi. Siitä tuli hieman liian lyhyt, joten se tarvitsi jatketta. En sattunut omistamaan sopivaa pitsiä tai rimpsua, joten päädyin virkkaamaan päätyihin pitsireunat itse. Reunusten malli on suoraan kirjasta "Virkkaus - vanha konsti, uudet mallit" (Myhrer & Brandal). Lankana käytin harmaata Novitan Bambua. Valmiit pitsireunukset ompelin kiinni reteästi ompelukoneella, jotta eivät rupea repeilemään irti kesken kaiken, kuten käsin kiinni harsituille somisteille helposti käy.


sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Huivilippis nro 3


Ystäväni ihastui lippikseeni ja päätimme tehdä vaihtarit: hän kokkasi meille lauantailounaan ja minä  ompelin sillä aikaa hänelle lippiksen samalla kaavalla kuin omani. Kankaaksi hän valitisi mummolani vanhan pussilakanan, joka on poistunut käytöstä yläreunan puhkikulumisen takia. Loppuosa on vielä ihan käypää kangasta erilaisiin ompeluksiin. Vaihtarit sujuivat hyvin: jälkkärin päätteeksi kokki sai uuden hatun päähänsä.
 
Lippaa tehdessäni älysin uuden jutun ompelemisesta: olen ommellut aika monta hattua ja silitellyt lierien ja lippojen sisäpuoliin ohuita tukikankaita, koska en ole löytänyt paksuja mistään. Nyt tukikankaani oli lähes loppu ja sain idean: älysin omistavani silitettävää, kaksipuolista liimaharsoa. Liimaharson avulla voin tehdä tukikankaan mistä tahansa kankaasta! Tässä lipassa käytin tutkikankaana mummolan tukevaa aluslakanaa, jonka kiinnitin liimaharson avulla lippakappaleeseen. Niin tiivistä ja napakkaa puuvillakangasta ei saa tänä päivänä enää mistään! (Vai saako? Onko teille tuttua lakanakangas, joka suorastaan soi silittämisen jälkeen?)


torstai 25. heinäkuuta 2013

Helppo kesäpaita

 
 
Ostin keväällä esikoiselle ruotsalaisesta vaateketjusta kivan kesäpaidan. Aikani sitä ihailin (ja niin ihaili moni muukin) kunnes sain tehtyä samantapaisen myös itselleni.
 
 
Tein paidan kahdesta suorasta kappaleesta, joiden yläosan keskivaiheille leikkasin pääntien. Tämän jälkeen on ompelin olkasaumat. Sitten siistin kaula-aukon vinonauhalla ja aloin sovitella vaatetta päälleni.
 
 
Merkkasin vyötärön sopivalle korkeudelle ja ompelin samasta kankaasta kaksiosaiset kuminauhakujat sekä etu- että takakappaleeseen.
 
 
Tämän jälkeen ompelin sivuille päärmeet ja kuminauhakujien kohdalle molemmille sivuille pienet kolmiomaiset ompeleet (ks. kuva alla).
 
 
Lopuksi enää pujottelin kuminauhat kuminauhakujiin ja ompelin ne lenkeiksi (ks. toiseksi viimeinen kuva). Kangas on riittävän laskeutuvaa tähän malliin: jotakin viskoosin tapaista Eurokankaan palalaarista keväällä kaivettua. Paidan esikuva on tehty erittäin ohuesta puuvillakankaasta ja laskeutuu vielä kauniimmin. Siinä on lisänä vielä pitsireunukset sivuilla.
 
 





tiistai 2. heinäkuuta 2013

Farkkuhameen uudistus

Uudistunut hame!
Tämä hame oli lojunut pinon alimmaisena melko pitkään kunnes eräänä päivänä päätin pukea sen päälleni kauppareissun ajaksi. Ja kas, vetoketju jumahti kiinni kesken kaiken ja ainut tapa saada hame kotona pois päältä oli leikata vetoketju rikki. Koska vetoketju piti vaihtaa uuteen, tuli tartuttua myös muihin hameen epäkohtiin kuten täysin väärään pituuteen. Yläviistosta peilin kautta pienessä tilassa otettu kuva korostaa väärää pituutta vielä entisestään.

Hame ennen ja jälkeen uudistuksen. Helmaan ompelin pellavapitsiä.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Toinen huivilippis

 
Tämä lippis on tehty samalla kaavalla kuin edellinen, mutta saumavaroihin on lisätty 0,5cm kauttaaltaan. Tuloksena on hieman tilavampi versio, mikä sopii tähän malliin. Edellistä lippistä oli jo käytetty paljon siinä vaiheessa, kun se kuvattiin. Tämä on suoraan ompelukoneen jäljiltä eikä siksi vielä oikein asetu. Kasvatan hiuksiani ja uskon tämän mallin sopivan erityisesti pitämään nutturasykkyrän poissa niskasta sitten, kun sellainen on olemassa.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Neuletakin uudistus

Joulu tuli ja meni. Lahjapajani käynnistyi marraskuussa lupaavasti, mutta valmiiksi ehdin saada vain yhden pipon (siitäkään en ottanut kuvaa) ennen kuin työkiireet veivät mennessään. Nyt lähes parin viikon lomailun jälkeen sain itsestäni irti jotain käsitöiden saralla.

Lempineuletakkini alkoi rispaantua - eikä ihme neljän vuoden ahkeran käytön jälkeen. Löysin sopivan värisiä Tilda-nauhoja, joilla siistin neuletakin uuteen kukoistukseen. Ompelin pallonauhan ompelukoneella (napit piti irrottaa ompelun ajaksi) ja niskaan neuleen sisäpuolelle ompelin toisen nauhan lähes kokonaan käsin. Näin pirtsakkaan neuleeseen törmää harvoin kaupoissa, joten olen iloinen tästä lisäajasta lempivaatteen kanssa.

Tässä neule ennen uudistusta:

Blogiini on tullut hurjasti uusia lukijoita viime kuukausien aikana. Tervetuloa! Kiva, kun olette löytäneet tänne. Toivottavasti minulta löytyy kevätpuolella enemmän aikaa blogin päivittämiseen ja ennen kaikkea käsitöiden tekoon!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Toinen tennaripaita

Tennariaihe (vai onko tämä sittenkin koristossu?) on minusta niin hauskan  näköinen, että piti painaa (lue: töpöttää) se toiseenkin paitaan ja eri väreissä. Tässä on käytetty valkoisen painamiseen samaa sabloonaa kuin edellisessä paidassa, mutta keltainen on painettu toisella sabloonalla. Edellisen paidan kohdalla kävi niin, että annoin valkoisen painovärin kuivua ennen toisen värin painamista. Ensimmäiseksi painettu väri olikin kutistunut kuivuessaan niin, että alkuperäinen sabloona oli liian iso. Piti tehdä uusi. Tämän toisen paidan kohdalla painoin värit heti perään. Onnistui ihan hyvin näinkin. Jos näitä enemmän rupeaisi tehtailemaan, pitäisi hankkia kyllä seula tykötarpeineen.

Ps. Näistä painokuvistani innostuneena kävin eilen sovittelemassa vastaavia tossuja kenkäkaupassa ja muistin taas miksi minulla ei ole sellaisia: hirveät lättänät jalassa! Mutta hauskan näköiset kuvissa!



perjantai 2. syyskuuta 2011

Toinen T-paidan piristys

Kesällä tuli ostettua alennusmyynnistä pari tylsää T-paitaa, kun halvalla sai. Kyllä olen tätä käyttänyt, mutta vasta sitten, kun iloisemmat paidat ovat likaisena. Nyt tätätkin tulee varmasti käytettyä enemmän. Tennareita en omista, mutta inspiraatiota taisin saada Eurokankaasta ostamastani kangaspalasta. Tennarikuvan nappasin netistä, poistin ylimääräiset jutut kuvankäsittelyohjelmassa ja säädin kontrastin lähes maksimiin. Tein kaksi eri sabloonaa kalvolle ja ensin töpöttelin  valkoisen värin. Saumakuvioinnin tein pienellä siveltimellä - yksinkertaistin hieman. Nyt puuttuu enää ne oikeat tennarit.. harvoin minulle tulee mitään vaatepakkomielteitä, mutta nyt kyllä huvittaisi sellaiset hankkia jossain iloisessa värissä.



torstai 1. syyskuuta 2011

Tylsän T-paidan piristys

Olen omistanut tämän T-paidan jo vuosia, mutta aina se jää kaappiin makaamaan ja kelpaa korkeintaan lenkki- tai jumppapaidaksi (niihinkin viimeisten joukossa). Nappaan päälleni pääsääntöisesti paitoja, jotka ovat iloisen värisiä tai niissä on joku juju. Kaapissani lojuu muitakin ehjiä ja sopivan kokoisia vaatteita, joita ei vaan tule käytettyä. Nyt projektinani on muuntaa olemassa olevat vaatteet käyttökelpoisiksi sen sijaan, että ostaisin niiden tilalle uusia. Niinpä ostin kangasvärejä (mahdollisimman helppokäyttöisiä, valmiiksi sekoitettuja sävyjä) ja aloin töpötellä.

Töpöttelin sydänparit silmämääräisesti sommitellen. Turkoosin jälkeen näytti vähän kaljulta ja lisäsin vielä vihreät sydämet.

Nyt tämä on hauska ja kaiken lisäksi se sopii hienosti kesällä ompelemaani hameeseen! Yleensä hameeni eivät mätsää paitoihin ja päinvastoin, kun en oikein ajattele yhtenäisiä asukokonaisuuksia vaatteita ostaessani. Lapsetkin innostuivat painamaan kuvia T-paitoihinsa. Niistä lisää kunhan pääsen ostamaan puuttuvaa väriä askartelukauppaan.  


perjantai 15. heinäkuuta 2011

Toinen lierihattu itselle


Piti kokeilla uusimman Suuren käsityön lierihatun ohjetta, koska siinä oli kiiloista koostuva päälakiosa. Pidän tästä mallista enemmän kuin "silinterimäisestä" mallista, jolla olen tehnyt aikaisemmat lierihattuni aikuisille.

Olen leikannut kankaat myös lasten lierihattuihin, mutta jotenkin hattujen ompelu alkaa jo kyllästyttää. 


Ps. Jätä ihmeessä kommentti mikäli ihan omasta mielenkiinnostasi olet tänne eksynyt.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Hame ja hattu

Teinpäs jotain itsellenikin! Ompelin lierihatun samalla kaavalla kuin viime kesänä (Moda 3/10). Jätin aluksi pääliosan tikkaamatta (yläkuvassa), jotta hatusta ei tulisi liian silinterimäinen ja jäykkis. Sitten kuitenkin vielä purin hatun auki ja tikkasin, koska hattu ei näyttänyt oikein napakalta (alakuvassa). Hameen ompelin Suuren käsityölehden kaavalla 5/09 (malli nro 15), joskin muunsin mallia aika paljon. Sellaisenaan hame ei istunut ollenkaan päälleni. Hame on tehty kahdeksasta identtisestä pystysuorasta kaistaleesta ja lisäksi siinä oli leveä vyötärökaitale. Kavensin vyötärökaitaleen puoleen alkuperäisestä ja muotoilin etuosan hamekappaleita suoralinjaisemmiksi kuin sivu- ja takakappaleet. Näin sain hameen istumaan paremmin.

Ainiin, kangas on Marimekon "Noppa".
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...