Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukut ja kassit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukut ja kassit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. elokuuta 2014

Neulojan matkakassi


Ystäväni vietti 40-vuotisjuhliaan ja halusin antaa hänelle itse tehdyn lahjan. Asumme nykyään eri puolilla Suomea enkä tiennyt ihan täsmälleen hänen tämänhetkisistä mieltymyksistään. Tiesin kuitenkin, että hän on intohimoinen neuloja ja matkustaa välillä pitkiä matkoja junalla. Tähän kun lisätään vielä se, että sain häneltä n. 15 vuotta sitten laatikollisen tuota keltaista kangasta sillä ehdolla, että ompelen hänelle siitä kassin (jota en ollut vieläkään tehnyt), alkoi idea kypsyä.

Kassin pitää olla tukeva eli pysyä pystyssä, lankojen pitää kulkea ongelmitta ja sujuvasti kassin ulkopuolelle ja samaan aikaan pitää voida neuloa ainakin kolmella värillä. Kun matka päättyy, neuletyö on todennäköisesti kesken, joten keskeneräiselle neuleelle pitää olla iso tasku, jossa se pysyy tallessa lankojen sotkeentumatta.


Jokaiselle langalle pitää olla oma kolonsa, jotta ne eivät sotkeennu keskenään. Kolojen sisäpinnan pitää olla liukuvaa materiaalia, jotta langankulku ei takkuunnu, vaikka lanka kulkisi kerän ulkopuolelta. Kassissa pitää olla taskut erikokoisille ja -pituisille puikoille (kaksille pitkille puikoille ja kaksille sukkapuikoille). Mukana pitää kulkea myös sakset, joiden vieressä on tasku pyöröpuikolle.

Kassin pohjalla on tilaa myös varalankakerille.

Kassissa pitää olla kahvat, jotka eivät ole niin painavat, että kassi alkaisi painua kasaan. Kahvat eivät saa myöskään tulla purjerenkaista kulkevien lankojen tielle. Kassin suutakin pitää saada pienemmälle, joten keksin ratkaisun, jossa sama nyöri sekä sulkee kassin suun että toimii kantokahvoina. 

Kassin suunnittelu ja ompelu oli hauskaa. Samalla mieleeni muistui tapahtumia ystävyytemme varrelta. Olemme tunteneet toisemme nyt 33 vuotta. Olimme samalla luokalla koulussa kuusi vuotta ja asuimme saman kadun varrella 12 vuotta. Sen jälkeen elämämme ovat menneet eri tahtiin, mutta onneksi yhteys on säilynyt tähän päivään asti  - ja varmasti se säilyy myös tästä eteenpäin.

 

maanantai 17. helmikuuta 2014

Takista kassi

Uusi kassi testissä hiihtolomareissulla
Minulla oli ensin pinkki maiharitakki, joka oli liian pinkki. Värjäsin sen violetiksi. Käytin takkia vuosia, mutta se ei vaan istunut päälle ja oli liian tönkkö. Ostin uuden takin ja säästin tämän, koska kangas oli tukevaa, siinä oli liuta hyviä metallisia vetoketjuja ja paljon nappeja. Idea hautui muutaman vuoden ja lopulta tartuin toimeen, kun vanha työkassini osoittautui monena päivänä liian pieneksi sille tavaramäärälle, mitä välillä raahaan mukanani töihin.
 
 
Työpaikka vaihtui kesäloman jälkeen ja nykyään kannan mukanani erinäisten kirjojen, kalenterin ja muun välttämättömyystavaran lisäksi eväitä ja jopa termospulloa. Lisäksi minulla on monet avaimet, joita aina kaivelin edellisen kassini pohjalta töiden päätteeksi. Nyt ratkaisin avainongelman ompelemalla entisen takin hihassa olleen vyömäisen nauhan kassin reunaan kiinni ja toiseen päähän ompelin vanhasta mainosavainnauhasta nappaamani avainnipsun.
 
Lumipyryllä kassin suun saa kiristettyä takissa valmiina olleella kiristysnyörillä.
 
 
Vuoritin kassin Marimekon painovirheellisellä kankaalla. Leikkasin takin rintataskun irti, taitoin reunat siististi piiloon ja ompelin kiinni kassin vuoriin. Helppoa!
 
 
Tässä takki ennen projektin aloittamista ja alla näet havainnollisemman kuvan siitä, mistä takin osista kassi koostuu. Kantohihnat on ommeltu yläselästä kainaloiden alapuolelta leikatuista suikaleista. Tein ne sen mittaisiksi, että kassia voi kantaa sekä olalla että kädessä.

1. leikkasin takin poikki vyötärön kiristysnauhan yläpuolelta jättäen muutaman sentin kääntövaraa
 
2. leikkasin vetoketjun pois ja irrotin edessä olevat napit
 
3. leikkasin rintataskun irti jättäen kääntövaraa
 
4. hihanauhasta tuli avainnauha
 
Lisäys: yksi kuva pääsi unohtumaan:
Alkuperäisessä takissa oli hauska takatasku, joka on nyt kassin takatasku.
 
 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...