Aloin neuloa villasukkia 7-vuotiaalle 7 veljeksestä vyötteen ohjeen mukaan. Kantapääkiilan jälkeen oli selvää, että sukkaan mahtuisi kaksi hoikan tytön jalkaa. Niinpä tulin kerrankin neuloneeksi jotain itselleni. On varmaan vihdoin myönnettävä, että käsialani on löysempää kuin Novita olettaa. Täytyy jatkossa vaihtaa puikot pienemmiksi tai neuloa ohjeita vähemmin silmukoin. (Oranssi lanka on kierrätettyä, siksi epätasaisen näköistä, en jaksanut kostutella.)
Olen taas pitkästä aikaa yrittänyt ratkoa kotimme erinäisiä säilytyspulmia. Asuntomme on kompakti, joten kaikki potentiaaliset säilytyspaikat on otettava käyttöön. Tapojeni vastaisesti ostelin läjän sisustusaiheisia aikakauslehtiä ja poimin niistä ideoita pohdittaviksi. Tässä muutamia otoksia.
Suurin murheenkryyni ainakin näin talvisaikaan on ETEINEN. Posteille ei ole mitään hyvää paikkaa. Toimisikohan tämmöinen (ilman tikapuita)? (Suuri käsityölehti 1/10)
Entä tämä? (sama lähde kuin edellä)
Ovien yläpuolelle kannattaa varmaan asentaa hylly, jonka päälle voi varastoida talvisin kesäkauden kamppeet ja päinvastoin. Avokoreja en käyttäisi pölyyntymisen takia, mutta kannelliset laatikot voisivat olle passelit. (Talo ja koti 1/10)
Muuallakin asunnossa ovien päällisten mahdollisuudet täytyy tutkia. Seinähyllyjä voisi asentaa aina, kun sellaiselle on tilaa ja järkevä käyttötarkoitus.. (Kotivinkki 2/10)
Litteitä vitriineitä voisi harrastaa ainakin keittiössä. (Talo ja koti 1/10)
Ripustelun mahdollisuudet on tutkittava. (Kotivinkki 2/10)
Pitäisikö ottaa käyttöön myös keittiönkaappien päällystilat? Melko pölyttyvä ja hankalasti saavutettava sijainti? (sama lähde kuin edellä)
Onkohan tämmöinen oikeasti kätevä? (Talo ja koti 1/10)
Sotkuiset nurkat ja hyllyt saa verhoilla piiloon. (sama lähde kuin edellä)
Työpiste on vielä asia erikseen.
Omassa ompelupisteessäni seinä on vielä hyödyntämättä ja mietiskelen riittävän esteettistä ja kuitenkin käytännöllistä ratkaisua. Hyllyjen reunustoille kertyy helposti ylimääräistä kiertolaistavaraa eikä röykkiöitä ole kiva katsella sängyssä loikoillessa. (Kotivinkki 2/10)
Ikeasta on helppo käydä ostelemassa pieniä hyllyjä ja koreja, mutta toimiiko tällainen käytännössä? Hieman epäilen. (Oma koti kullan kallis 11/09)