keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Palmikkosukat

 
Mistä huomaa pitäneensä käsityöblogia melko pitkään? Ainakin siitä, että blogin pitämisen alkuaikoina neulotut sukat ovat jo kuluneet puhki. Toki meinaan ne parsia, mutta ensin piti neuloa uudet sukat, joita voi pitää jalassa vanhoja parsiessaan.
 
Neuloin Novitan Sukkalehdestä Palmikkosukat ohejetta lyhytvartisempina. Pelkäsin langan loppuvan kesken ja toisaalta pidempien varsien alkavan kiristää yläpäästään, koska ohjeessa ei ollut mitään levennyksiä resorin yläpäässä. Elämäni ensimmäistä kertaa neuloin sekä tiimalasikantapään että sädekavennuksen. Mielestäni ainakin tämän ohjeen kantapäät jäivät liian mataliksi tavalliseen vahvistettuun kantapäähän verrattuna. Eli en ainakaan vielä ihastunut itselleni uuteen kantapäämalliin. Sädekavennukset ovat sen sijaan kivaa vaihtelua aikaisemmin käyttämälleni nauhakavennukselle. Lankana on Seiskaveikkaa.

 

2 kommenttia:

Sari Räsänen kirjoitti...

Palmikko sukat rulettaa aina. Kiva kuvio tuolla sivussa tuo palmikko. Itsellä kutimilla pitkävartiset palmikko sukat. Hidasta hommaa tehdä pitkää vartta ja palmikkoa :)

Elina kirjoitti...

Tosiaan, palmikoiden neulominen on aika hidasta. Pitkävartiset ovat varmasti hienot (pitää tulla blogiisi kurkkaamaan) - itse jo kadun näiden lyhyyttä! Ehkä ensi kerralla..

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...