perjantai 23. elokuuta 2013

Sukkaa pukkaa


 
Työt ovat alkanet pitkän loman jälkeen ja se näkyy blogin hiipumisena. Loman lopputunnelmissa neuloin vimmaisesti villasukkia jämäseiskaveikoista. Lasten jalat ovat kasvaneet sitten viime talven ja nyt tulikin sopivasti heti koulujen alkuun kumpparikelejä ja uudet sukat pääsivät heti käyttöön.
 
Sukkaprojektit jatkuvat syyshämärien saapuessa. Hamsteri kun ei pääse karvoistaan: alekoreista tarttui mukaan kaikenlaista pikku kerää. Niin kauan, kun lasten jalat vielä kasvavat, pitää neuloa paksut seiskaveikkakerät pois alta tällä tutulla ulkoa (osin väärin) muistamallani sukkaohjeella.

torstai 1. elokuuta 2013

Huivi

 
Kesäpaitakangasta jäi jäljelle juuri sen verran, että se riitti huiviksi. Kangas on mainiota huivikangasta: laskeutuu, asettuu, soljuu ja tuntuu tosi mukavalta ihoa vasten.
 
 
Ompelin huivin kaksinkertaiseksi pötköksi. Siitä tuli hieman liian lyhyt, joten se tarvitsi jatketta. En sattunut omistamaan sopivaa pitsiä tai rimpsua, joten päädyin virkkaamaan päätyihin pitsireunat itse. Reunusten malli on suoraan kirjasta "Virkkaus - vanha konsti, uudet mallit" (Myhrer & Brandal). Lankana käytin harmaata Novitan Bambua. Valmiit pitsireunukset ompelin kiinni reteästi ompelukoneella, jotta eivät rupea repeilemään irti kesken kaiken, kuten käsin kiinni harsituille somisteille helposti käy.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...