maanantai 27. syyskuuta 2010

Toinen morsian



Tämän Barbien morsiuspuvun kaava löytyy Suuren käsityölehden numerosta 3/09. Pukuun kuuluva hattu korvattiin hunnulla. Jos meinaat ommella tämän mekon, tee se hyvin tiiviistä ja ohuesta kankaasta ja jätä ohjetta reilummat saumavarat. Oma kangasvalintani oli aika pulmallinen ja piti soveltaa. Ompelin mm. erillisiksi tarkoitetut ylä- ja alaosan yhteen.

Olen täysin kyllästynyt blogini nimeen, mutta en vaan keksi mitään nasevaa uuttakaan. Suljin blogini jopa muutamaksi päiväksi haudutellakseni asiaa, mutta en tullut yhtään viisaammaksi. Ehkä päähäni putkahtaa vielä jotain omaperäistä.. Suuntana on, että tästä tulee ihan vaan käsityöblogi ilman sen kummempia estetiikoja!

Muoks. Tämä ongelmahan onneksi jo ratkesi. En tiedä putkahtiko mitään omaperäistä, mutta putkahti sentään jotakin!

maanantai 20. syyskuuta 2010

Juhlahumua


Ensin vietin iltaa kattohuoneistossa eräillä kokkareilla...



...sitten sisareni vietti häitä itsensä kanssa. Sulhanen puuttui, mutta puku oli upea.





*

Minulla on materiaähky. Kaikki paikat pursuavat tavaraa, etenkin erilaisia kankaita ja tarpeettomia vaatteita. Eniten kärsin materiaähkystä joutuessani asioimaan läheisessä kauppakeskuksessa. Suurin osa kaupoissa pursuilevasta tavarasta on rahdattu kaukoidästä ja myrkytetty joko valmistusvaiheessa tai viimeistään ennen kuljetusta Eurooppaan.

Saan siis suurta tyydytystä siitä, että voin valmistaa kaikkea hauskaa käymättä kaupassa. Vihdoin löytyi käyttöä mm. vanhoille pitsiverhoille ja vuosikausia hamstraamilleni samettihousuille. Lasten helmivarastoista löytyy vaikka mitä aarteita ja jopa omat nuoruuteni lasihelmet saivat uuden elämän.

Barbien vaatteet on ommeltu kirjan "Ompele Barbien puvusto" -kaavoilla (Ternsöe, 1995).


perjantai 17. syyskuuta 2010

Neiti vihreän leponurkkaus

Ompelin muutaman tyynynpäällisen esikoisen huoneeseen.

Kokeilin erilaisia tapoja tehdä tyynynpäällisistä avattavia ja suljettavia.

Pilkkukankaat ovat pussilakanasta, jossa toinen puoli oli vihreä valkoisilla pilkuilla ja toinen päinvastoin.

Valkopohjainen tyynynpäällinen oli jo valmis tyynyliina. Ompelin siihen tikkaukset reunoihin ja suljin aukon muovisilla, pienillä perintöneppareilla.

Huoneessa on erikoiset ikkunat: matala ja leveä nousevan auringon suuntaan ja pieni tuuletusikkuna aamupäivän auringon suuntaan. Ompelin ylipitkän kapan peittämään tylyä betoniseinää ikkunan yläpuolella. Lisäksi lasten mummolasta jäi sopivasti yli omenanvihreät pimennysverhot. Nyt voi kesälläkin nukkua aamulla pitkään!  


Nyt on kaikki niin vihreää, että joukkoon on pakko lisätä jotain punaista!

perjantai 10. syyskuuta 2010

Jumppapussi

Eskarilainen tarvitsi pussin jumppavaatteille ja pikkupyyhkeelle. Pääsin vihdoin kokeilemaan kaksipuolista liimaharsoa, jonka olen hankkinut jo lähes vuosi sitten. Aplikoin sen avulla pussiin lapsen nimen. Nimi on persoonallisesti pussin sivulla eikä edessä siksi, että minulla oli vähän eri visiot pussista kuin lapsella. Aplikoinnin jälkeen piti muuttaa suunnitelmia ja käyttää ratkojaa. Hän halusi reppumallisen version, kun minä olin ajatellut vain yksinkertaista pussia kiristysnyörillä.

Pussin kangas on entistä verhoa. Samaa, josta ompelin koristesydämiä lapsen synttäreille. Melkein jo lähdin ostamaan nyöriä, kunnes löysin varastoistani tällaista superkestävää nailonnauhaa, jonka alkuperästä minulla ei ole mitään käsitystä.

Tein kiristysnauhoja varten napinlävet ennen pussin ompelua. Toimii erinomaisesti!

torstai 9. syyskuuta 2010

Välitakki

Eikö välihousut ole sellaiset, jotka laitetaan lämmikkeeksi sisä- ja ulkohousujen väliin? Tämä on välitakki, joka laitetaan paidan ja takin väliin. Olkoon siis välitakki. Olisi ollut erittäin helppo ostaa tällainen kympillä H&M:sta, mutta onneksi päädyin ompelemaan. Microfleeceä kun oli vielä jäljellä ja satuin lisäksi eilen katsomaan pysäyttävän dokumentin mm. H&M:n vaatteiden sisältämistä myrkyistä. Päätin välttää tästä lähtien viimeiseen asti tuotteita, joissa lukee Made in China. Suosittelen tutustumaan tuohon saksalaiseen dokumenttiin.


Tämä - toivottavasti myrkytön - välitakki on ommeltu Ottobre 4/10 Tom -svetaritakin kaavalla. Pienin koko oli 134, joten pienensin kaavoja yhdellä koolla. Pienennystä en olekaan aikaisemmin harrastanut ja hyvinhän se sujui maalaisjärkeä käyttäen. Jätin takista taskut pois, koska ne olisivat vain pönköttäneet liikaa päälystakin alla.

Olisin koristanut takin punaisella sydämellä, mutta lapsi ehti väliin ilmoittamaan, että haluaa mielummin pupun pään. Hän piirsi mallikuvan itse ja minä skannasin ja suurensin ja yritin toteuttaa mahdollisuuksien rajoissa. Alkuperäiskuvan pupu on huomattavasti eläväisemmän näköinen.


Ps. Vielä ehtii osallistua arvontaan!

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Syyshattuja

Tällä kertaa ei löytynyt valmista kaavaa sopivaan hattuun, joten kehitin mallin itse. Tarvittiin hatut, jotka lämmittävät hyvin korvia, mutta eivät silti tule silmille. Käytin alareunan muotoiluun apuna pieneksi käynyttä Kivat-puuvillaneulepipoa. Yläosan leikkasin suoraksi ja kokeilin miltä se näyttää. Lapset ihastuivat "korviin" ja sehän teki ompelusta helppoa. Päällikankaana hatuissa on edellisistä ompeluksistani tuttuja fleecenjämiä ja vuorina puuvillatrikoota. Helppoja ja nopeita ompeluksia!

lauantai 4. syyskuuta 2010

Kintaita syksyyn

Kylmät aamut ovat saapuneet ja lisää lämmikettä tarvitaan. Ompelin tokaluokkalaiselle parit uudet kintaat hyväksi todetulla Elsebeth Gyntherin kaavalla (Ompele lapselle, vaatteet 5-12-vuotiaalle / Gynther, Elsbeth 1981). Näihin pilkullisiin tein vuorin puuvillatrikoosta. Pilkulliset tulevat kaveriksi lapsen lempihupparille. Kukkakuvioiset korvaavat pieneksi käyneet viimevuotiset kintaat. Valitettavasti heijastinkangasta ei löytynyt kotoa tähän hätään kukan keskustaa koristamaan. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...