lauantai 24. heinäkuuta 2010

Korjailua

Lisäsin lasten hattuihin kuminauhat takaraivon kohdalle. Siistimpi ratkaisu kuin vekit. Esikoisella oli niin kiire saada mekkoonsa mätsäävä hattu päähänsä heti sen valmistuttua, että väitti sen olevan sopiva. En vieläkään tajua miten näistä hatuista tuli niin isoja!

Ratkoin ompeleet takaa, sujautin päällikankaan ja vuorin väliin pätkät 7mm leveää kuminauhaa, ompelin ne päistään kiinni ja lopuksi tikkaukset kuminauhan molemmin puolin. Josko nyt pysyisivät päässä pienessä tuulessakin!

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Lierihattu aikuiselle

Kirsikka -kangas riitti vielä yhteen hattuun, joskin lierin alapuoli piti tehdä jo muusta (mummolan vanha lakana on pop). Moda 3/10:ssä oli tämän hatun kaavat. Kaava oli vain yhdessä koossa, joka ei ollut tulevalle käyttäjälle sopiva ja suurensin kappaleita. En ole mikään hattuekspertti, joten koon muuntelut saivat aikaan pientä epäsymmetrisyyttä hattuun. Toivottavasti koko kuitenkin on oikea!

torstai 22. heinäkuuta 2010

Kolmas hattu


Tämäkin mekko sai kaverikseen hatun. Mittasin lapsen pään tarkkaan etukäteen, mutta jostain syystä tästä hatusta tuli liian iso. Tein pari vekkiä taakse. Ne voi purkaa myöhemmin, jos tarvis. Tällä kertaa silitin tukikankaan sekä lieriosan päällys- että vuorikankaaseen. Lieristä tuli sopivan tukeva, mutta kuitenkin pehmeä.





Vuoritin hatun mekosta tutulla Finlaysonin puuvillakankaalla.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Mekolle kaveri


Mekkonen sai kaverikseen kesälierikon (Sunnu Fields, Ottobre 3/10). Jätin takaa pois ohjeessa suositellun rusetin, kun hatussa tapahtuu riittävästi ilmankin. Tein lierin kokonaan ohuesta pilkullisesta kankaasta ja jälkiviisaana pitää todeta, että lierin vuori olisi kannattanut tehdä mielummin tukevasta lakanakankaasta (käytin kyllä silitettävää tukikangasta). Toistaiseksi lieri pysyy tanassa, mutta ehkä sitä pitää vielä jälkikäteen tukevoittaa. Helpommin sanottu kuin tehty.. Ideoita?

Mekkonen


Olen hieman myöhäisherännäinen kesävaatteiden ompelussa, mutta vielä tuntuu olevan käyttöä helletamineille. Ompelin esikoisellekin Kolmen konstin mekon. Muunsin ohjetta siten, että pujotin nauhan tilalle kuminauhan. Näin mekko on helpompi pukea ja riisua (jos ei halua välillä ottaa frilloja pois). Kukkakangas on entinen verho ja pöytäliina, jonka ostin kirppikseltä n. 15 vuotta sitten. Kuulemma vanhaa Ikean kangasta. Pilkkukangas on peräisin Eurokankaan palalaarista tältä kesältä.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Hattu samaa sarjaa



Ompelin elämäni ensimmäisen lierihatun. Malli on Ottobre 3/09:n Hermione hellehattu. Käytin vuoriin mummolan vanhaa valkoista lakanaa - älyttömän tukevaa puuvillakangasta, jollaista ei saa enää mistään uutena. Jotkut vaiheet tuli tehtyä eri tavoin kuin ohjeessa, seuraava hattu menee sitten oikeaoppisemmin. Hauska ja helppo ompelus!

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Kotona taas


Olen suunnitellut tämän hameen ompelemista keväästä asti ja nyt - ihme ja kumma - sain sen aikaiseksi. Malli on Ottobre 1/10:n Garden Flowers -hame kokoa 128. Hieman reilu tulevalle tokaluokkalaiselle, mutta meneepähän sitten vielä ensi kesänä. Kangas on Marimekon "Kirsikka" vuodelta 2007 ja peräsin äitini varastoista. Hameen takana on vetoketju, joka on ratkottu jostakin vanhasta vaatteesta.


Sain aikaiseksi korjailla rikkinäisiä pyyhkeitä. Lähes kaikki meidän pyyhkeet on peritty jostakin: lapsuudenkodeista tai isovanhemmilta. Vasta tänä vuonna olen ostanut joitain uusia pyyhkeitä, joihin kuuluu tuo ylempi ja jo nyt piti kiinnittää ripustuslenkki uudestaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...