sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Sängynpääty



 
Olen pakottanut itseni tekemään keskeneräiset projektit loppuun ennen kuin aloitan uusia. Tämä kuopuksen sängynpääty on ollut keskeneräisenä jo monta viikkoa. Ompelin kevyesti pehmustetun hupun olemassaolevan päädyn päälle. Kysessä on kerrossängyn alasänky, jonka päädyt ovat avonaiset. Vuorina on pala vanhaa päiväpeittoa (samaa kuin pianon suojuksessa). Päällikangas on samaa kuin huoneen verhojen alaosa ja nauhat ompelin samasta kankaasta, kuin pianon suojuksen päällikangas. Täytyy ommella huppu myös toiseen päätyyn. En ole vielä päättänyt tuleeko se samasta kankaasta vai jostain muusta sopivasta.   

lauantai 29. toukokuuta 2010

Suojus sähköpianolle

Lapset saivat vaariltaan sähköpianon (vai syntikkako se on). Siitä kuuluu maallikon korvaan aika autenttinen pianon ääni, mikä on innostanut itsenikin kaivamaan heiveröiset nuotinlukutaitoni esiin. Piano löysi paikkansa kuopuksen huoneesta, jonka sisustuksen olin jo suunnitellut tarkkaan. Piano piti kustomoida sopimaan muuhun sisustukseen, joten ompelin sille suojuksen. Käytin suojuksen vuorittamiseen vanhaa päiväpeittoa. Päällikangas on ohuehkoa puuvillaa.

Olin ommellut suojuksen jo melkein valmiiksi kunnes älysin, että johdoillekin on tehtävä jokin aukko. Virtajohto on valitettavasti kateissa huoneen remontin jäljiltä, mutta tein aukon johtoreikien perusteella. Aukosta tuli hieman epäsymmetrinen. Jos se alkaa häiritä, ompelen siihen lipan. Kiinnitykseen käytin perintöneppejä, joita on kulkeutunut minulle läjäpäin ompelua harrastaneiden isoäitien jäämistöistä. Neppien ompelun jäljet peittääkseni ompelin läpän päälle vielä pienet, hauskat nallenapit.


Huone ennen suojusta...
...ja jälkeen.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Lisää parveketta


Ahersin tovin ja sain parvekkeen siivottua loppuun. Ainoastaan yksi nurkka on ratkaisematta. Siinä tönöttää köynnössäleiköllinen kukkalaatikko odottamassa ideaa mitä sille teen. Entisenä parvekeviljelijänä tekisi mieli laittaa siihen vaikka herneitä, mutta edelliskesän kirvainvaasio on saanut minut varuilleni. Päätin jo viime syksynä, että tänä kesänä parvekkeelle tulee pelkkiä pelargonioita ja yrttejä. Ne olivat ainoat kasvit, jotka eivät kelvanneet kirvoille. Viime kesänä kasvattelin tomaatteja, köynnöskrassia, kelloköynnöstä ja jos jonkinlaisia kesäkukkia. Köynnökset ovat esityisen hankalia, jos ne pääsevät kuivahtamaan ja kirvat saavat siitä vihiä. Lopulta ei auttanut muu kuin leikata köynnökset biojätteeksi.


Tämä kuvassa näkyvä arkku on ollut ennen kukkapöytänä, mutta tänä kesänä siitä tulee penkki. Sen sisällä on erinäisiä ruukkuja, amppeleita, multasäkki ja lyhtyjä. Olen mallaillut tätä ihanan keväistä ruutukangasta parvekkeella. Jospa ompelisin siitä istuinpehmusteita. Kankaan vihreä on luonnossa huomattavasti kirkkaampi kuin tässä kuvassa.



Vielä kun löytäisin jostakin valkoisen riippapelargonian. Viime kesänä se oli menestys. Se kukki vielä ensilumien aikaan, kuten tässä kuvassa näkyy:



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...